Esko Rahkonen 90-vuotta muistoissamme – konsertti 6.9.2026 Joentalolla

35,00 

Tornion Joentalolla järjestetään konsertti torniolaislaulaja-legenda Esko Rahkosen muistolle. Eskon (1936) syntymästä tulee tänä vuonna yhdeksänkymmentä vuotta. Esko siirtyi ajasta iäisyyteen vuonna 2007 ja on haudattu Alatornion hautausmaalle. Eskon ura laulajana ja saavutukset suomessa ovat mittavat ja käsittävät yli 400 levytystä – kappaleet soivat radiossa edelleen. Aikanaan Unto Monosen löytämä artisti aloitti uransa 1960-luvulla, ja ensimmäisten levytysten joukossa kappale Syvä kuin meri nousi koko kansan hitiksi. Uran eri vaiheiden levytyksistä on muodostunut useita ikivihreitä klassikoita. 

 

Konsertissa esiintyvät suomalaisen iskelmätaivaan tutut nimet Pasi Kaunisto, Arja Havakka, Jukka Lampela sekä Arto Rahkonen. Konsertin orkesterina toimii Tero Ylisirkka ja Hovi-orkesteri. Lisäksi mukana on myös Tornion mieskuoro. Artistit tulkitsevat Esko Rahkosen tuotantoa nostaen mukaan myös omia klassikkojaan. Konsertin juontamisesta ja tekniikasta vastaa Jukka Lamminen.  

Konsertti järjestetään 6.9.2026 sunnuntaina Joentalolla kello 17 alkaen. Konsertin kesto on yhteensä noin kolme tuntia sisältäen väliajan. Liput tulevat myyntiin Tornion kaupungin verkkosivuille 8.6.2026 ja jos lippuja jää niin niitä myydään myös ovelta. Myytävien lippujen määrä on 300/kpl, hintaan 35 €/ kpl. Maksu ovelta vain kortilla. ( Tornion kaupungin verkkokauppa)  

 

Tervetuloa kokemaan unohtumaton konserttikokemus Esko Rahkosen tuotannon parissa ja viettämään mukava, nostalginen sunnuntai-iltapäivä kanssamme Tornion Joentalolle!   

 

Lisätietoa: 

Tornion kulttuuri- ja liikuntatoimi 

Essi Ojanperä 

Kulttuurikehittäjä / vt. liikuntavastaava 

essi.ojanpera@tornio.fi 

040-706 6637 

294 varastossa

Tuotetunnus (SKU): 5002 Osasto: